Pukit kaalimaan vartijoina Nurmijärven peruskouluissa

18. marraskuuta 2021

Julkisoikeuden apulaisprofessori Niina Mäntylä Vaasan yliopistosta kertoo NN:lle, että kaikkialle levinnyt muodikas “omavalvonta” ei myöskään peruskouluissa toimi. Jopa Suomen valtion hyväksymien YK:n lasten oikeuksien toteutuminen kouluissa on vaarantunut valvonnan puuttuessa. Lapset eivät kykene puolustamaan oikeuksiaan, tilanne on sama kuin taannoin vanhusten hoiva”palveluissa”, joissa hoidon taso oli jopa kuolemanvaarallinen. Onko perusopetus kiusaamis-, väkivalta ym. -ongelmineen Suomessa […]

Nälkälakko kauppatorilla

18. marraskuuta 2021

Nurmijärvi News vierailee pääkaupungissa Suomen presidentin, Sauli Niinistön linnan edessä Helsingin kauppatorilla on parhaillaan (31.10.2021) meneillään nälkälakko sananvapauden puolesta. Lakossa on “Suomen vaarallisin nainen” ihmisoikeusaktivisti, oikeustieteilijä, juristi Jaana Kavonius. Äärimmäisen harvoista vakavasti otettavista medioista vain Nurmijärvi News kertoo lakosta ja uskaltaa julkaista Kavoniuksen haastattelun. Presidentti Sauli Niinistöä on rohkaistu menemään juttusille kollegansa Kavoniuksen kanssa (molemmat […]

Päätoimittajan palsta

18. marraskuuta 2021

Sisältövaroitus: Vaikka lehtemme ottaa vastuun sen lukemisesta johtuvista haitta- ym. -vaikutuksista, jotka voivat olla todellisia, kuviteltuja tai mielivaltaisesta kokemisesta johtuvia, toimitus neuvoo tällä kertaa lukijoita pyytämättä ja omin luvin. Erityisesti sivistyneistöä eli ns. “oppinutta” lukija-ainesta neuvotaan pitämään nitrot käden ulottuvilla, sillä lehtemme tämä numero (tosin kaikki muutkin numerot… 🙂 sisältää erityisen faktapohjaista ja siksi piinallista […]

Seuraavassa numerossa yksinoikeudella vain Nurmijärvi Newsissä:

18. marraskuuta 2021

Poliisit jahtaavat ”suojelulaitoksesta” karannutta lasta Lue karkulaisen haastattelu VAIN Nurmijärvi Newssissä!

Asiakaskertomusten väärentämistä jne.

18. marraskuuta 2021

Nurmijärveläisillä sossuilla on paljon selittämistä tulevissa, todennäköisissä oikeudenkäynneissä. Heitä epäillään mm. asiakaskertomusten väärentämisestä joka tapahtuu räikeimmillään siten, että kaiken mitä asiakas kertoo, sosiaalityöntekijä väärentää päinvastaiseksi, mahdollisimman vahingolliseksi asiakkaalle. Kertomuksia ei ole sen vuoksi haluttu aikaisemmin näyttää asiakkaalle ollenkaan. Aivan viime aikoina asiaan on ryhdytty suhtautumaan edes hivenen vähemmän laittomasti mutta kuitenkin vain niin, että mitään […]

Laittomuus rehottaa lastensuojelussa

18. marraskuuta 2021

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on vain muutama viikko sitten vaatinut laillisuuden palauttamista sosiaalityöhön ja sossujen mielivallan lopettamista. Joitakin vuosia sitten eduskunnan oikeusasiamies Tapio Räty älysi aloittaa perheistään riistettyjen lasten “sijoituspaikkojen”, lastenkotien, yllätystarkastukset ja lasten karmea kohtalo paljastui. Siihen asti valvontaa oli suoritettu etukäteen sovitusti eikä mitään huomautettavaa ollut peräti puolen vuosisadan ajan. Jopa “psykoterrorin” uhreiksi joutuneita […]

Nurmijärven sosiaalivirasto nöyrtynyt murskatappion pelossa

18. marraskuuta 2021

Lapsen huoltajalle harvinainen voitto rajatonta valtaa käyttävistä sosiaalityöntekijöistä eli “sossuista” on vihdoin totta. Valtaansa väärin käyttäneet kaksi sossua jatkavat kuitenkin toistaiseksi viroissaan. Aluehallintovirasto ja Valvira ratkaisevat jossain vaiheessa kyseisten Nurmijärven sosiaalityöntekijöiden kohtalon. Ammattioikeuksien menettämisen jälkeen he joutuvat opettelemaan kokonaan uuden ammatin muulta alalta mikäli heidät katsotaan kelvottomiksi. Aikaisemmin saman kohtalon kokeneet sossut ovat uhriutuneet ja […]

Dinosaurukset väistyvät Nurmijärveltä

13. lokakuuta 2021

40 vuotta Nurmijärven nuorisopäällikkönä valtaa käyttänyt Merja Winha-Järvinen on hakenut eroa virastaan ja se hänelle on myönnetty maanantaina 11.10. Ero astuu voimaan vuoden 2022 huhtikuussa. Winha-Järvinen ei halua kertoa eronsa syytä, sanoo vain, että ”kyllä se sitten myöhemmin selviää”. Edellisistä ”dinosauruksista” liikuntapäällikkö Antero Lempiö eläköityi muutama vuosi sitten. Lempiö oli myös koko ikänsä Nurmijärven kunnalla […]

Uudesta laista harmaita hiuksia Nurmijärvellä

20. elokuuta 2021

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä voi johtaa ammattioikeuksien menettämiseen mikäli sosiaalityöntekijä ei ole edistänyt asiakkaan hyvää kohtelua ja vaarantanut siten asiakasturvallisuuden. NN:n saamien tietojen mukaan Nurmijärven kahdesta sosiaalityöntekijästä on vireillä kanteluja Aluehallintovirastossa ja Valvirassa. Kaksikko voi menettää oikeutensä toimia ammatissaan.

Sosiaalitoimessa ylimääräistä kiirettä

20. elokuuta 2021

Nimettömien lähteidemme mukaan sosiaalitoimessa on yllättäen huomattu viisi vuotta sitten voimaan tullut “Laki sosiaalihuollon ammattihenki-löistä”. Lain tarkoituksena on edistää asiakasturvallisuutta ja sosiaalihuollon asiakkaan oikeutta hyvään kohteluun. Kuntamme ns. “sossut” eli sosiaalityöntekijät ihmettelevät nyt mitä tälläinen outo ja heille uusi asiakkaan “hyvä kohtelu” tarkoittaa. “Ei meille ole koskaan tällaisesta kerrottu”, sanoo nimettömänä pysyttelevä lähteemme. Jostain syystä […]

Nurmijärvi News verestää lukijan muistia ja julkaisee uudelleen toukokuun uutisia:

20. elokuuta 2021

“Sijoitetut” lapset uusi yhteiskuntaluokka Nurmijärvellä “Sijoitettu” lapsi on Suomen sosiaaliviranomaisten keksimä kauniimpi ja samalla hämäävämpi ilmaisu huostaanotolle, joka tarkoitaa lapsen riistämistä perheestään laitokseen. Liikemiehet ovat ällistyttävällä tehokkuudella höynäyttäneet koko maan sosiaaliviranomaiset alihankkijoikseen. Lailliseksi naamaroitu, iljettävä lapsibisnes kukoistaa maailman onnellisimmassa mutta epäempaattisimmassa maassa. Asian vakavuuden vuoksi pelkkä puhuminenkin siitä on vaarallista ja lopullisten seurausten vuoksi jopa […]

NN täällä taas!

20. elokuuta 2021

Nurmijärvi News No:6 18.8.2021 Lasten puolustajille turpiin kunnallisvaaleissa Lapsille surkeat oltavat Nurmijärvelle: Yksikään lapsia puolustanut ehdokas ei mennyt läpi. Kaikki viisaasti lapsista suunsa kiinni pitäneet muut ehdokkaat sen sijaan heittämällä läpi. Varsinkin koulukiusaajat saavat juhlia ja rääkätä pikkulapsia sydämensä kyllyydestä Nurmijärvellä ainakin seuraavat neljä pitkää vuotta. Opettajien ammattikunta on huojentunut, myös opettajat saavat turvallisesti jatkaa […]

Masa ykkönen Nurmijärvellä, Suhonen lähes kakkonen

20. elokuuta 2021

Matti Vanhanen harvinaisessa kuvassa, iloisena! Hänet hyvin tuntevat sanovat, ettei ”Masa” ole mikään harmaa tylsimys vaan hänessä asuu – kolossaalisesta olemuksestaan huolimatta ”pikku veijari”, jopa keppostelija! Kuten ennustimme toukokuun numerossamme kiri Matti “Masa” Vanhanen selvään voittoon adjutanttinsa Suhosen, (tulevaisuuden Matti Vanhanen),vielä käytännössä iältänsä lapsena, tullessa maaliin lähes kakkosena, kun annetaan ikä-ym. tasoitusta vaikka Kolmonen olikin […]

Päätoimittajan palsta

28. huhtikuuta 2021

Kuten jo ehkä on tullut selväksi, tämä numeromme käsittelee enimmäkseen sananvapautta, josta on tarkoitushakuisesti tehty kirosanaa muistuttava ilmaus. Jo pelkästään todellisuudesta kertomisesta ja sen kokemisesta vain sellaisena kuin se on – puhumattakaan eri mieltä olemisesta – yritetään säätää rikos, jota nimitettäisiin esim. “uhka- ja vihapuheeksi”. Kaikesta loukkaantuva, itseänsä hallitsemaan kykenemätön, pelkojansa ja huoliansa liioitteleva ja […]

Muut lehdet -osasto

28. huhtikuuta 2021

Paikkakunnallamme ilmestyy peräti kolme nimeltään Nurmijärvi -alkuista sanomalehteä, Nurmijärven Uutiset, Nurmijärvi ja Nurmijärvi News. Ainoastaan viimemainittu (jota luet paraikaa) edustaa täydellistä riippumattomuutta, puolueettomuutta ja niistä seuraavaa sananvapautta. Muut kaksi joutuvat varomaan jokaista lausettaan, etteivät vahingossakaan tule ärsyttäneeksi mainostajiaan ja muita isokenkäisiä. Kuitenkin Nurmijärvi -lehdelle on annettava tunnustus viime numeronsa rohkeasta vaatimuksestaan kouluruuan laadun parantamisesta. Tämän […]

Palkintoseremonia tyhjässä valtuustosalissa. Vain Nurmijärvi News yleisönä paikalla

28. huhtikuuta 2021

Tasavallan presidentin myöntämiä mitaleita jaettiin äskettäin erilaisilla perusteilla valtuustosalissa. Mitalin saivat maankäyttöpäällikkö Hannu Kujala (SP-Pro), palvelupäällikkö Kati Aaltio (partio ym.), palvelujohtaja Anu Savander-Hämäläinen (Aleksia) ja valtuutettu Arto Hägg (mittava työura, Suomen valkoisen ruusun ansioristi). Seremonian jälkeen palkituille tarjoiltiin kahvit kakkuineen viraston aulassa.

Massiivinen vaientamisprosessi edelleen käynnissä

28. huhtikuuta 2021

Vaientamisprosessi on jo kokonaisen vuoden jatkuneena edelleen käynnissä Klaukkalassa, kun Nurmijärvi Newsin julisteet ja irtonumerot tuhotaan järjestelmällisesti. Aikaisemmin eräs oikeistolainen vaaliehdokas oli rehvastellut tuhonneensa ainakin 200 mainostamme. Nyt myös markettien riistotyövoima, köyhät kassatytöt, vartijapoikaset ja -tyttöset on valjastettu poistamaan ja tuhoamaan lehtemme julisteet asiakasilmoitustauluilta samalla, kun kaikki muut ilmoitukset on määrätty paikoilleen jätettäviksi. Kiinnijäätyään, hyväksikäytetyt […]

Ynseyttä kunnanvirastossa

28. huhtikuuta 2021

Ynseyden aiheuttajana ei tietenkään ole mikään muu kuin pyyteetön ja sivistävä Nurmijärvi News. Ynseyttä on tällä kertaa kuitenkin ilmaistu tavalla, joka ansaitsee perusteellisemman tarkastelun. Kuten aikaisemminkin, jokaiselle on varmaankin tullut selväksi, että kuntamme “muonavahvuudessa” on ainesta, joka pitää itseään muita parempana ja on ottanut itselleen oikeuden kohdella kansalaisia pelkkänä roskana. Täysin yllättäen kesken kakkukahvien juuri […]