Asiakaskertomusten väärentämistä jne.

Kirjoittanut Juhani Somersalo, 18. marraskuuta 2021

Nurmijärveläisillä sossuilla on paljon selittämistä tulevissa, todennäköisissä oikeudenkäynneissä. Heitä epäillään mm. asiakaskertomusten väärentämisestä joka tapahtuu räikeimmillään siten, että kaiken mitä asiakas kertoo, sosiaalityöntekijä väärentää päinvastaiseksi, mahdollisimman vahingolliseksi asiakkaalle. Kertomuksia ei ole sen vuoksi haluttu aikaisemmin näyttää asiakkaalle ollenkaan. Aivan viime aikoina asiaan on ryhdytty suhtautumaan edes hivenen vähemmän laittomasti mutta kuitenkin vain niin, että mitään ei suostuta korjaamaan mutta asiakkaalle annetaan mahdollisuus “olla eri mieltä”.

Lastensuojelun päällikkö Suvi Salin

Sosiaalityöntekijöiden ylin esimies (kuva) Suvi Salin (61), itsekin koulutukseltaan sosiaalityöntekijä, leikkii sokeata ja puolustaa vimmatusti jokaista jopa kehnoimpia alaisiaankin vaikka on myöntänyt, että ei voi olla perillä heidän tekemisistään, koska heitä on peräti 160 kpl. Salin torjuu kaiken kritiikin eikä myönnä pienintäkään virhettä. Salin on ilmeinen kouluesimerkki ylivertaisuusharhasta kärsivästä virkahenkilöstä, jollaisia pullistelee jokaisessa Suomen kyläpahasessa. Maalaiskuntien pikkupomoilla on liikuttava luottamus omaan erehtymättömyyteensä ks. “Paavillinen erehtymättömyys”: NN no. 3/2021. Juttu Nurmijärven lastensuojelun kaameasta alennustilasta jatkuu pian…